Kuva: Nina Kaverinen
Juho Järvikuona
Juho on kokenut paikallavalurakenteiden suunnittelija ja
hänellä on 12 vuoden kokemus rakennesuunnittelusta. Projekteja Juho on tehnyt kotimaan
lisäksi Venäjälle sekä muihin Pohjoismaihin.
Etenkin ulkomaan projektit ovat opettaneet, että kaikki, myös bisneksen tekeminen, tapahtuu aina ihmisten välillä. Juho asettaa aina asiakkaan etusijalle: "Hyvä asiakassuhde syntyy rehellisyyden ja luottamuksen kautta. Ei mitään turhia jippoja, vaan pitää olla rohkeutta sanoa asiat suoraan."
Kollegansa Jannen tavoin myös Juho toimii opettajana Aalto-yliopistolla. Hän iloitsee keskusteluista opiskelijoiden kanssa ja siitä, että pääsee näkemään alan kehittymistä myös tulevien suunnittelijoiden kautta. Vapaa-aikana Juhoon voi törmätä säännöllisen epäsäännöllisesti kuntosalilla tai lenkkipolulla.